1.jpg

UPS

Uutiset

24.8.2010 Näytteitä myspacessa (Jussi)
Uusi levy kantaa nimeä Ennen pimeää ja sisältää 10 kappaletta.
Näytteitä voi käydä kuuntelemassa myspacessa.
Levyn julkaisee Päivä Osakeyhtiö. Tarkkaa päivää ei olla vielä päätetty, mutta syksyn aikana. Keikkoja on myös luvassa pitkin Suomea, joten seuraa ilmoittelua.

29.6.2010 Äänitykset päätöksessään (Mikkis)
Viime viikolla sai orkesteri viimeiset silaukset äänityksiin, ja raidat lähtivät kohti pohjanmaata miksattavaksi. Eilen saatiin jo ensimmäiset maistiaiset kuuneltavaksi ja tyytyväisyyttä on ollut ilmassa. Nyt eletään mielenkiintoisia aikoja, kun lisää kappaleita kolahtaa luukusta. Odotukset ovat erittäin korkealla. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille mukana olleille panoksesta ja tuesta!!!

14.5.2010 Uusi levy syksyllä (Jussi)
Ensi viikolla (viikko 20) lähtee bändin rytmiryhmä hellettä pakoon studion uumeniin äänittämään pohjat tulevalle pitkäsoitolle. Kevään ja alkukesän aikana levy äänitetään kokonaisuudessaan valmiiksi ja syksyllä levy julkaistaan Päivä Oy:n toimesta.
Levylle tulee kymmenisen kappaletta omia biisejä. Tyyli on hieman muuttunut edellisestä levystä rokimpaan suuntaan ja esim. Gåten ystävät tulevat pitämään kuulemastaan.
Keikoilla uusia biisejä on voinut jo kuulla, ja seuraava mahdollisuus on Lohjalla 29.5.
Levystä tulee, jos ei ehkä ihan tämän vuoden paras Suomessa julkaistu levy, niin ainakin UPSin tähän asti paras levy.

23.4.2010 Lauantain keikka netistä (Jussi)
Lauantain 24.4. keikan One Way Housessa voit myös katsoa suorana netistä, jos et jostain syystä pääse paikan päälle.

http://www.onewaymission.fi

Keikka alkaa n. 21.45.

5.1.2010 Hyvää uutta vuotta (Jussi)
Onpas viime päivityksestä aikaa. On ollut niin kova kiire treenata uusia biisejä. Paljon on tapahtunut taas. Miehistö on pienentynyt jälleen, kun Rosa päätti keskittyä enemmän arjen askareisiin bänditouhujen sijaan. Kiitos hänelle menneistä mukavista vuosista. Mukana olevat jäsenet Filippa, Veronica, Mikael, Miika ja Jussi ovat ottaneet hieman rokimman otteen musiikkiin. Monta uutta biisiä on valmistunut, ja innolla odotamme kevättä ja toivottavasti lukuisia keikkoja. Seuraavan kerran meitä voi nähdä 6.2. Helsingin vapaaseurakunnassa. Tervetuloa!

[Uutisarkisto]